Big Deep Blue

Uin sinussa ja sinussa rakastin.

Hukkauduin karikoille sekä upposin.

 

 

 

Pintasi, rakkaani
 

toimii sydämeni aarteena.
 

Aaltosi, armaani
 

kirjoittivat minut kotiin.
 

Viestisi, armoitettuni
 

suli kasvoilleni neidon kyynelin.
 

Sanasi, kultasein
 

saivat minut kotiini ulapalle.

Siellä opettelin surfaamaan,
säidesi mukaan kaavoittamaan
sielusi pimeyksiin sukeltamaan -
sanoin kuvailemaan korallit ja kasviston.
Tuomaan myrskysi sisään musiikkiini -
elämäni ohuelle linjajanalle.
Elämään yksin täällä vain sinulle,
rakas, armas, kirkas, hämärä.

***

Suurena sinisenä sinä voit rikkoa minun sydämeni.

Silti mereni on oleva minun.

Sormieni pinnalla tämä ahneus sinuun.

Näin ylläsi sekä muovia, että nahkaa.
Tuoksuit tulevalta makealta
ja pintasi oli silkinsuolainen.
Olit verhoutunut parhaimpiisi
ja se oli tarpeeksi
herättääkseen kätketyn pimeyden minun sielussani.
Kuvastit vihreää paremmin, kuin sen väri itse
ja oli niin kovin monta syytä ja keinoa
käyttää sinut hyväkseni.
Laittaa sinut kauniisti siihen asemaan, siihen rakoon,
josta saisin lisää sinua käsiini,
pääsisin koskettamaan sinua tiiviimmin.

Tiesithän, että se oli sekä nautinto, että synti
antautua minun kosketukselleni tänä yönä.
Olithan minulle kattoni, kruunu ja kristallitiara
ja sinusta, aina vain sinusta
sain täyttymykseni.

Ja oltuani hetken kanssasi, kannettuani sinua lanteillani
täytti minut vakava, psyykkinen riippuvuus -
halu saada lisää ja lisää.

Tarve koskettaa.

Tarve tuntea.

***

Sormieni pinnalla tämä ahneus sinuun.

Sisälläni tarve saada itseni kylläiseksi.

Sokaisi kauneutesi minun kykyni nähdä
ja jätin järkeni yksin tiedosta siitä,
että ylläsi oli vain muovia ja nahkaa
ja kohtalosi minun käsissäni.

Saavu luokseni, kesä.

Sinä olet kastellut minut posliinisormin,
posliiniluin olen olevaan luotu
iholla lasisen maailman itken,
alla maan sametin / ollen nauru.
Ja suudelma huulilta maailman
olen kasvanut aikojen alusta
olemaan sydämesi, sina olet koneisto,
tule, saavu luokseni.

Minut ota.

Sinä olet kadottanut planeettasi kartoilta

Minä uskoin kerran kovin
ja uskon yhä vielä hyvin,
että ollessamme hetkellisesti hukassa,
oli se hetki sitten tunteja, vuorokausia tai vuosia,
voimme halutessamme kurottaa kätemme kohti taivasta
ja nähdä kaikki taivaiden valot.

Kaikkien taivaiden tähdet,
niiden kuviot, kierteet ja kertomukset.
Ikuisuuden ajan ja ajan kulun,
kosmisen kohtalon kosketuksen.

Niihin me uskoimme pyhästi, käsi kädessä.

Pieninä kosmonautteina.

Sinä ja minä.


***

Pimeä huone niin valoton.
Sitä synkempi on luonto lasin takana.
Tummat kuuset ikkunasi ulkopuolella
kuiskimassa mennyttä, kourimassa ilmaa.
Varjot kertomassa planeettojen jo kadonneen,
sinä tarraat kiinni karttapalloon ja kuviin Jupiterista
koska et halua uskosi edesmenoa
etkä saata unohtaa lapsuutesi ystävää.

Huudat sielun pimeään.
 

(Niin rypistyvät vuodet.)
 

Hämärä tuntuu yksinäiseltä.
 

(Ovat sankarit satujen jo menneet.)

 

Ne eivät halua sinun näkevän.

Sinä et niitä halua kohdata

eivätkä ne halua nähdä sinun itkevän.

Pidät kartoistasi kiinni ja haluat uskoa.

***

Minä muistan lapsuutemme tähtisädeleikit.

Muistan Uranuksen tuoksun ja Neptunuksen kulkusuunnan.

Muistan valon, joka tuolloin paistoi silmistäsi.


Sinä olet kadottanut planeettasi kartoilta.

Shamaanin morsian

Kerran olin kyläni kovin matriarkka,
sudensieluinen kedonkukka,
yllä kotia pitävä nuori akka -
lumosydän, shamaanin valittu.
Keräilijä elementtien
niiden katsoja, kokija ja näkijä
ne luut taialliset, joista hän ennusti
ja ne villit ja vapaat
ruusunkukat
jotka kiemuraisina kasvoivat
itseyteni yllä.

"Pohjoistuulena
olin voimansa, kasasin
luonnon ja elävät yhteen, kalastin
sävelet loin
loitsut ja laulut
virkkasin yhteen
ja kudoin kuolemattomat"

Auringon valoon
helteeseen pukeuduin
alasti pakkasessa yön
me riensimme reessä
tutkimme ajan kaikkeuden sielun
sen kootun haloon,
jota puhuttiin verestä,
kerrottiin meistä.

Kehonsisäisesti ulvoivat chacramme aikaa
eivät vastustaneet vartemme maailman taikaa
joka yhteen meitä veti ja johdatti
säkeet ja sävelet
sydäntemme haluihin kirjoitti.

***

"Pohjoistuulena
olin vaimonsa, hehkuin
kuin liekki,
joka oli ikuisesti palava
tuli, siellä leiskuva hämärä
jonka valoa kannoin
kasvatin, lauloin -

pimeyttä ajan pitelin kanssaan,
tanssien liihottelin syksyssä
lensin
kuin puista pudonneet lehdet -
kuin lintuset hämärän mailla."

Konflikti (mennyt & tuleva)

Olenhan tääl ja jo on

ajan henki tuntematon -

lumous varaamaton,

arvaamaton subjekti.

Onhan jotain ja on

asia aiheeton 

sanoin kuvaamaton

tämä objekti.

Camera Obscura

niin luoden kuvaa luo ja mua

siten lähesty niin

kovin vienosti.

Koska johan onhan ja on

tämä tapa aiheeton -

farssi, tapaus,

konflikti.

Sävelet

Peittoni on peitelty kevyin kaavoin,

mielitilassani höyhenin hattaraisin

 

lentelin.

 

Ehkä enteitä pilvistä katselemaan lähdin,

kenties kirjoille kohtalon
luomaan aavistuksen
 

uuden.

 

Arvoituksen kaavoilleni taiteilin ja piirsin
ja kappaleet siirsin taakse odottamaan tulevaa.

Jos kerran vielä kuvaa luoda kauneudesta voisin
sinulle soisin siitä näkymän
sekä sävelet.

Jumalaton

Sateenkiitäjä laskeutuu siivilleen -
kuulen korvillani sen kuiskeen.

Tiedän sen tavanneen kaikki ne tunteet,
joita olemassa on.

On maailma mittaamaton, oi mitä aarteita
kukin meistä täällä sisällään kantaa.

En itsestäin koskaan osannut antaa.

Olen vapaa, jumalaton.

***

On joka päivä täällä pyhimmistä pyhin.

Joka yö luonasi kahlittuna.

Hautaan, sinuun rakas
syvimmistä syvin
kaipaan vaipua.

Olento, eksyksissä

Robottilintu sinä olet.
 

Kadotettu ilmapallo.

 

Hajotettu nukke.

Ilmeettömänä sinä kävelet, väsyneenä
sinä katselet rikkoutunutta hiljaa.
Kuolinnaamiosi hymyilee hämyisenä
tässä turhuuden kansoittamassa illassa

Kun ne kerran unohtivat
kutsua sinua aidosti nimeltäsi
ja lisätä siihen lauseeseen
sanan kaksikymmentäviisi.

Niin sinä liikut eteenpäin.
Hämmentyneenä polttelet muistoja
heidän tekemistään virheistä.
​Annat vieteriesi viedä.
.
***

On käyvä tiesi lumottuun valtakuntaan
eikä edes sydämessäsi asuva ukkosmyrsky
ole saanut silmiäsi heräämään.

Yksinäisyyden loppu (In love and death)

Aurinko paistaa nukkuen taivaanrannalla 
ja merien väsyvä merkki vastarannalla -
ensi-illassa käy katoavien pilvien tuoksu
olemme hukanneet toden toistuvasti.

Meitä maukuu maanala kutsuvasti -
iholta maailman tunnen tuonen tuoksun
kai houkka olen, orpo, kun näin kuolemaa
viettelen, kiehnään,
luokseni kutsun.
 

Sinua, oi' vain sinua -
ole minulle alku
kivulleni loppu.

Maailma kutsuu, näin hiljeten lankean
lanteillesi lepäämään
oi armas maa.

 

Assesnirp

Me elämme käänteismaailmassa, peilitalossa
jossa valhe todella on se paras totuus.
Jossa irvikissa onkin hullun paras ystävä
ja jossa lauma kuuroja johtaa yhtä sokeaa.
Me elämme peilien takana juuri näinä päivinä,
joina kaikilla vastaantulijoilla on lasikengät
ja liput juhliin voi ostaa
sielua vastaan -
kuinka upeaa onkaan tahdonvapaus.

***

Tien päässä makaa unelmien loppu.

Katu on suljettu, piha yksityinen.

Peruttu tanssiaiset, raadeltu puku -
vedetty hirteen pinsessasadut.

Kun kolmannen sisaren jalkaan sopivatkin
ne kaikkien sulhasten tarjoamat stiletot
ja myrkkyomenakin kävi hyvin päihteestä
halukkaille himottuna hupina
niin se happy ending todellakin on
harvinaisen vauras vaihtoehto 
maailmassa joka on sairaan kaunis
ruumiillistuma haavekuville
kuopattuina.

Prinsessa

Revontulet taivaalta
luen silmistäsi
niiden ajan ja paikan
mahdollisen.
Sävyt järvien,
joihin ne heijastuvat
lasiselle pinnalle,
peilien taa.

Palasina huulillesi
kovettuvat kiteet,
kuin säihkyvän lasista
keijukaispölyä.

Luidesi päällä
pitsistä lunta.

Odotat prinssiä
kaatosateessa.

Night Air

Yöaika ja se suoma turva
kun koko maailma tuntuu kuolleen
näyttäytyy minulle suloisen kauniina
joka kehitin surullisen kuoren,
jota kyyneleetkään eivät lävistä
ja yhä jos koetat minua ravistaa
näkemään kaikki yötaivaan värit
minä katoan.

Kirjoissa toisten
olen ihmemaan Liisa.

Makein viinisi, uskalla -
juo minut tyhjiin

Saat minut täydeksi,
syö minut loppuun.

Ota kiinni kädestä
katso kun vajoan.

Iloihin kaipaan
ikiyön elämään.

Synneissä
ikuisuuden suloisesti
sylikkäin.

Susitosi

Toisen käsi kiinni pitää
sydämistä ja saduista
toisen käsi keinuttaa
kehtoa kaunista
maailman karun.

Toisen sydän yöllä toivoo
kun toinen niin on yönsä sydän
tahtiaan lyövän pimeyden valo.

Susi eläen lintuna.

Voi sitä ihmispedon ikävää,
kun kohti kuuta kovin on kulkeva.

Voi sitä ihmispedon ikävää -
kerron sinusta.

Haaksirikkoiset

Kesällä sade siunattu ihollani lauleli
kun sinä pesit minun syntini haaksirikkoon.
 
Sateesi suudelmina opin tuntemaan, jotka eivät loppuisi
ennen kuin sinä saattelisit minun myrskyni alkuun.

Askel askeleelta, käsi kädessä
me ohjailimme, uimme toisemme loppuun.

Ja sinä kesänä tunsin tuulen,
sateen palavan.

Kaikki ne pyörteet sinussa
ja minussa.

The Final Encore

(Varasti sieluni rakastaakseen minua.)

Harras lemmenleikki

liekitti sydämen.

Nyt vain tyhjyyttä mä tunnen -
katson ja kuulen;

Kadonneiden paratiisissa 
rakastelee sieluani.

Aliisa.

Vaaleanpunainen kellomekko huojuu tuulessa
ja silmänsä ovat huumeiden pelien uhri.
Piirteensä vääristyneet, kuin painajaisissa,
aikuisen naisen, lapsen, joka ennen oli enkeli.
Yhä koettaa suoristaa kutrejansa
ajan, elämän ja veden tahrimia,
aivan kuin suoristaisi virheitä ihollaan
tai rakkauttaan sinuun
kuluttaisi pois.

Valkoista posliinia tee-astiastossa,
pöydällään sievää, kiehtovaa valkoista nauhaa.
Kai rauhaa sielulleen suopi tuo näkymä,
joka on jotain muuta,
kuin kasa pillereitä,
rusetteja,
ruusuja.

Oli tyhjä jo maailma
eikä ollut yksin ajasta kiinni
että ulkona oli jo myöhä.
Enää ei kerkiäisi piiloon peilin taakse,
ei ehtisi pukea jalkoihinsa
edellisvuosien viattomuutta,
ei puhtain mielin kulkea.

Kun oli lääkkeet ja letkut,
osastot ja unelmat,
haavat ja haaveet
ja valkoinen kani
pomppimassa paikasta toiseen -
osoittamassa kellostaan aikaa,
joka koskaan ei palaa.

Lapset Ikuisuuden Alla.

Niin kaunis sinä olit, maailma

taas käydessäsi luonani öisin.
 

Kodissani jota kudon meille

kuiskailevan metsän ja sen hiljaisten katujen

ytimeen.

 

Niin paljon minulle kerroit

kun me  lapsina opittiin lukemaan

toistemme silmien pinnalta

rakkaus palava.

 

Yhdessä suojaa etsimme

saman peiton alta
meille tuona peittona toimi ikuisuus.

 

Sielulliset.

Me kaksi istumme taivaassa ja katselemme,
kuinka ikuisuus lepää isiemme syleissä.
Salatuissa saleissa kuuluu huomisen kaiku
ja lapsien nauru täyttää pihan.
Kauas ovat kerran kadonneet kauhut,
lupaukset vapaudesta tuotu lähemmäksi.
Meille on luotuna tulevaisuus yhteinen,
olemme kappaleita toisillemme.

Kuinka pitkälle olemmekaan itseistämme tulleet,
näille yhteisille poluille kavunneet -
kasvattaneet toisistamne tukipilarit maalle
joka kantaa.

Elämälle, joka pitää -
ottaa osansa.

Salaisuus juuriltaan yhteinen, unohdettu.

Salaisuus makaa juurien alla
todellisuuden suuren, vakaan puun.
On se sanoiltansa tyyni ja varma,
​viesti unohdettu.

Yöt toisinaan puhuvat kieltänsä pimeää,
kovin turha hiljaisuutta on kieltää -
unohdus on kaunis, tärkeä turva,
aika vaiettu.

Kysele älä sitä sidotuilta suilta.

Älä pyydä näkyjä silmiltä sokeilta.

Totuus sanaton valaisee,
hiljaiseksi vaiettu
avaa maailmoja.

Tanssin Susien Kanssa

Unissain tanssii raihnainen susinaisrouva
ilmeeltään yönnälkäinen.
Tanssii, kuin kohtaloa välttelisi -
mekkonsa leijuu yössä, kuin silkki.
Huuliltaan maistuu syvä sametti,
toisen karvas veri,
metsäherukoista poimittu.
Välillä nelinkontin askeleensa
kun sudeksi muuttuu
ja toisinaan keveät
kuin ballerinan,
tanssiessaan ikimetsän sumuissa.

Koskettaessaan käsillään taivasta
hän saa minutkin palvomaan muinaisunia.
Leikkimään tummassa pimeydessä
ja ulvomaan kuuta.

Palvomaan Astartea.
Ottamaan vastaan kaikki
tämän pyhän maailman lahjat
ja hieman epäröimään,
mikäli itsekin
kuulun yhä väärään uskontokuntaan.

Nuorenvanha susinaisjumalatar
opasti minulle unissani
kuinka vain keveän tanssin taialla
saa sielun ja sydämen
rakastamaan tämän maailman taikuutta.

Huulillaan edellisyön verenpunaa
hän ottaa minua kiinni kädestä hiljaa.

Ja koko metsän ollessa hiljaa

hän suutelee..

Se pakollinen aloituspostaus.

Tervetuloa sivuilleni tänne linnunradan reunoille, runojeni seuraan. :)

Kirjoittelin aikaisemmin ensimmäistä runoblogiani Vuodatuksessa, mutta minulle suositeltiin toisenlaista blogialustaa, joten siirryin pitämään blogiani täällä.
Tässä blogissa tulen julkaisemaan omia tekstejäni,
joita on jonkun verran kertynyt vuosien aikana ja joiden aiheetkin vaihtelevat laidasta laitaan; inspiraation mukaan kun ovat luotuja.

Kaikki täällä julkaistavat tekstit ovat oman mieleni luomia lapsia,
joita koskevat tekijänoikeudet.

Bloggailu ei varsinaisesti ole sitä omista alaani, joten jätänkin tämän postauksen vain tähän.
Jotakin vaan täytyi kirjoittaa näin alkajaisiksi ja seuraavaksi tulenkin anttamaan tilaa arkistojeni aarteille sekä möröille. :)