Viaton

Oi sinä jumalaton armo,
kauneus joka aurinkoon katsoo, laskeutuu
ja takaisin halona sen heijastuu näiden kapisten silmieni pinnalle
minä otan syliini sinut ja sinun armosi
josta lumoudun minä keinutan
takaisin taivaisiin
läpi ikuisten porttien 
ja iättömien ruusutarhojen luo.
 

Kuulla, kuinka sydämesi laulaa luontoni kosketuksen alla
on ainoa tahto, jota minä haluan tietää sinusta.

Kerro sille sävelet, joita kertoa
ja sanoillensa siivet, joilla nousta
lausumaan maailmalle veresi sanoma
ääneltään viaton.

Ruusu nimeltä Candice

Ruusuja rinnoillasi muinoin ammoisina aikoina -
viime kesänä kukki armas luonto.
Kaikessa kauneudessaan huumasi herkimmätkin mielet
tuntea saattoivat he sieluissansa lumoa.

Minulla muistona on kerroksilla valkoisilla ihoni 
viillot eilisestä ja huomiseni arvet
ovat kantautuneet luokseni kuin kohtalon tuoksussa
ja kuullessani korvissani tutun kuiskeen
voin nimeen vannoa.

Olipa kerran aika kun minulla omanani oli
Ruusu nimeltä Candice,
puutarhani villein, kaunein kukka, katala
jonka loisteen alle itseni
siunasin ja kirosin.