Kurkien jaloin polkuja kuljin.
Kuusien tavoin korkeuksiin pyrin.
Joutsenten matkassa lämpöön kaipasin.
Tulelle, tuulelle toiveeni kuiskasin.
Metsien hämärään sydänveri veti
kun oli koivujen katveessa rakkaani peti.
Hän kohteli, kuuli kuin vertaistaan
myös maa suuteli, hyväili kaltaistaan.
Niin kerran, silloin aikoinaan
sinä polkuja kuljit kuin kurret komeat.
Sinetöit temppelini joutsenten siivin.
Tulen tavoin loit hämärälle kodin.
Hämärästä keräsit palaset rakkauteni
rakkaudestani loit puhtaan sadun
nyt, kun matkaan tietäni haudallesi
sinulle laulan, kertaan pienen tarun.
***
***
"Niin ne ovat nämä sanat mielessäni
lie vain haavekuvia viulun viattoman
meistä kahdesta kiertyneinä yhdessä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti